Koko elämäni olen vain juossut.

Tyttönä juoksin äidiltä joka vaati ja vaati ja vaati että kasvaisin nopeammin.

Onneksi minulla oli mummon lämmin syli,

jossa lepäsin välillä kuin säde rankka sateen jälkeen.

Rakkauden perässä en koskaan juossut,

se oli ainoa asia johon en ehtinyt

sillä rakkaus nappasi minut juostessani kuin saalistaja uhrinsa.

Näin minä juoksin ja juoksin kun Albania kaatui.

En muista olinko kyynel vaiko sadepisara jotka lentävät,

juoksevat ja putoavat jonnekin vaikka olisi hämärää,

vaikka olisi hämärää.

.. ja täällä! Eikä juoksuni tällä silti pysähtynyt.

Minä juoksin itsestäni ja pakenin teistä,

ennakkoluuloisuudesta, kateellisuudesta ja jopa itse Jeesuksesta..

.. ja kaaduin juostessani, tietenkin naarmut vuosivat joskus verta,

vaan matkalla, oih matkalla tajusin minun elämänkertani…

Olin juoksija,

olin ikuinen yksinäinen juoksija

myös silloin kun sade kasteli läpimäräksi, minä juoksin.

Myös silloin kun myrsky tuli vastaan, minä juoksin.

Myös silloin kun satoi lunta ja jalkojani paleli,

minä juoksin ja juoksin ja juoksin

Olin juoksija,

mutta älä kuvittele, että sellaiseksi syntyy,

sinä loit minut,

sinä loit minut.

Sinä loit minut.